Solutions for Telecommunications & Industrial Electronics

LIIKETOIMINTA-
ALUEET


Sijoitustoiminta

Konsernin emoyhtiö Scanfil Oyj on sijoitusyhtiö, jonka tavoitteena on toimia omistajan roolissa sopimusvalmistuksen lisäksi myös muilla toimialoilla. Pitkäaikaisilla sijoituksilla pyritään yhtiön varallisuuden monipuoliseen ja tehokkaaseen sijoittamiseen. Valittavilta liiketoiminta-alueilta toimivista yrityksistä hankitaan omistusosuus jolla voidaan aktiivisesti vaikuttaa yritysten toimintaan.

Sopimusvalmistus

Yhtiöllä on yli 30 vuoden kokemus vaativasta sopimusvalmistustoiminnasta. Sopimusvalmistuksessa keskeistä on laajan palvelukokonaisuuden tarjoaminen, johon kuuluvat materiaalinhankinta, logistiikka, monipuolinen tuotanto sekä tuotannollistamis- ja testauspalvelut. Tuotannossa erityistä huomiota kiinnitetään kustannusten hallintaan, joustaviin ja tehokkaisiin tuotantoprosesseihin sekä toimitusketjun toiminnan hallintaan.

Yhtiön valmistamat tuotteet ovat tyypillisesti testattuja lopputuotteita. Tärkeimpiä tietoliikennetuotteita ovat mm. matkapuhelin- ja ADSL-verkkojen integroidut laitekaapit sekä niihin liittyvien moduulien kokoonpano ja testaus. Teollisuuselektroniikkatuotteita ovat mm. asiakaspakatut testatut laitteet, elektroniikkamoduulit, emolevyt sekä ladotut piirilevyt ja kaapelivalmisteet.